Moi,

Edellisestä kerrrasta onkin jo tovi aikaa. Vuodatusta ei olla unohdettu vaan päinvastoin. Pieniä ja hieman isompiakin muutoksia tapahtuu taustalla. Patarauta, jossa tämä Vuodatus on pyörinyt, vaihtui viime kesänä ja nyt jouluna sai vielä entistä tehokkaammat palvelimet. Näyttäisi toimivan nyt todella hyvin.

Sisällön osalta tulemme tekemään haravointia spammin osalta ja blokkaillaan tämän lähettäjiä sitä mukaa, kun keretään. 

Vuodatuksen sovellus alkaisi olla ison päivityksen tarpeessa ja siitä sitten myöhemmin keväällä lisää, mutta isoja parannuksia on tulossa.